Puusepän ammatti oli Samu Tarvaisen, 24, lapsuuden haave. Siksi yhteishaku yläasteen yhdeksännellä luokalla oli helppo juttu: hän haki ainoastaan Saimaan ammattiopistoon puuseppälinjalle.
Haaveissaan Samu näki oman verstaan, maineen myötä kertyvän asiakaskunnan ja näille tehtävät tilaustyöt. Opinnoissaan Samu pääsi jo tähän kiinni. Koulussa tehtiin asiakastöinä saunanlauteita, hyllyjä ja tv-tasoja. Työharjoitteluissa Samu pääsi entisöintihommiin, ja hänen kädenjälkensä näkyy myös esimerkiksi Imatran kylpylän kaapeissa.
”Työharjoitteluun pääsi mutta palkkatyöhön ei.”
Kuitenkin jo opiskeluaikana alalle työllistyminen alkoi näyttää vaikealta. Oman firman perustaminen heti valmistumisen jälkeen ei houkuttanut, ja riittävän asiakaskunnan kerryttäminen pienellä paikkakunnalla tuntui mahdottomalta tehtävältä. Toisaalta muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut.
”Kun yritin hakea työpaikkoja, tuli tietoa, että yritykset ovat yhden hengen firmoja tai pieniä perheyrityksiä. Työharjoitteluun pääsi mutta palkkatyöhön ei.”
Samu sai puusepän paperit vuonna 2015 eikä ole tehnyt päivääkään koulutustaan vastaavaa työtä. Parhaillaan hän on työtön työnhakija ja haaveilee vakituisesta työpaikasta. Tätä hän tavoittelee sovitellun työttömyysetuuden avulla.
Palkkatulo ja Kelan soviteltu työttömyysetuus yhdistyvät joustavasti
Jos työtön työnhakija saa osa-aika- tai keikkatyötä, voidaan hänen työttömyysetuutensa sovitella yhteen tulojen kanssa. Se tarkoittaa, että palkka voi vähentää työttömyysetuutta.
Soviteltua työttömyysetuutta voi saada myös silloin, jos tekee lyhennettyä työpäivää lomautuksen takia, saa tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta tai perustaa yrityksen työttömänä.
Työttömyysetuudessa on suojaosa eli rahamäärä, jonka työtön työnhakija voi kuukausittain tienata ilman että se vaikuttaa työttömyysetuuden määrään. Normaalisti suojaosa on 300 euroa, mutta koronavirusepidemian myötä se on väliaikaisesti korotettu 500 euroon. Suojaosan jälkeen jokainen tienattu euro vähentää työttömyysetuutta 50 sentillä.
Nykyään etuus sovitellaan vasta siinä kuussa, jossa palkka maksetaan, eikä etuuden maksuun tule taukoja.
Nykyään etuuden maksatus on sujuvampaa kuin ennen. Vuoteen 2019 saakka soviteltu työttömyysetuus maksettiin työssäolokuukausilta vasta sitten, kun asiakas oli toimittanut Kelaan palkkalaskelman.
Jos siis oli töissä tammikuussa, sai tammikuun työttömyysetuuden sitten, kun oli toimittanut Kelaan tammikuun palkkakuitin. Jos palkka maksettiin helmikuun puolivälissä, joutui tammikuun tukea odottamaan siihen asti.
Nykyään etuus sovitellaan vasta siinä kuussa, jossa palkka maksetaan, eikä etuuden maksuun tule taukoja. Edellä olevassa esimerkissä tammikuun työttömyysetuus maksetaan täytenä ja tammikuun palkka vaikuttaa vasta helmikuun tukeen. Palkkakuitteja Kelaan ei tarvitse toimittaa, sillä tiedot saadaan suoraan tulorekisteristä.
Lue myös: Teetkö osa-aikatöitä? Voit saada samaan aikaan työttömyysetuutta
Vapaa-ajallaan Samu harrastaa musiikkia ja pelaa tietokoneella Call of Duty Warzone -peliä. Hän myös striimaa pelejään eli lähettää niistä livevideota liki kahdelle tuhannelle seuraajalleen.
Keikkatyö työttömänä – työpäivät ilmoitetaan Kelaan kerran kuussa
Valmistumisensa jälkeen Samu oli vuoden verran paikallisessa firmassa kuivaamassa, sahaamassa ja lajittelemassa viilua. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen hän sai vielä toisen vuoden mittaisen sopimuksen samaan yritykseen.
Sitten: kesätyö maatalouskaupassa, työttömyysjakso, kesätyö rautakaupassa, uusi ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi.
”Työtilanne Imatralla on heikko. Isommilla paikkakunnilla voisi olla helpompaa. Välillä on helppoa ja välillä vähän tiukempaa, mutta olen pärjännyt ihan hyvin. Sen kummemmin en ole asiaa stressannut”, Samu sanoo.
”Työilmapiiri motivoi, ja se, että saan pidettyä jalan oven välissä. Tiedän, että työtunteja on taas tarjolla enemmän, kun tulee kevät ja kesä.”
Viimeisimmästä kesätyöpaikastaan, rautakaupasta, Samu on saanut työvuoron tai kaksi viikossa jo kuukausien ajan. Ne Samu ottaa tyytyväisenä vastaan, vaikka ansaitut eurot vähentävätkin työttömyysetuutta.
”Työilmapiiri motivoi, ja se, että saan pidettyä jalan oven välissä. Tiedän, että työtunteja on taas tarjolla enemmän, kun tulee kevät ja kesä”, Samu sanoo.
”Työtunteihin nähden tulot ovat kuukaudessa pienet. Välillä aina mietin, mitä muuta tähän rinnalle keksisi.”
Työpäivänsä Samu ilmoittaa Kelaan kerran kuussa Kelan asiointipalvelun kautta.
”Ensimmäisellä kerralla oli vähän opettelemista, mutta nykyään sen tekee ohimennen ja homma on sillä selvä.”
Lue myös: Työn ja työttömyysturvan voi yhdistää
Haaveena vakituinen työpaikka – asiakaspalvelu innostaa
Samun tulevaisuuden haaveet ovat muuttuneet. Unelmat omasta verstaasta ovat vaihtuneet haaveeseen vakituisesta työpaikasta.
”Se on tällä hetkellä ainoa haave, mitä tulee mieleen. Tykkään nykyisestä työstäni sen verran paljon, että yritän pitää siitä kiinni.”
Puusepän työ häntä ei enää kiinnosta. Asiakaspalvelutyön myötä ammatti on alkanut näyttää erilaiselta kuin haavekuvissa.
”Puusepän homma on loppupeleissä aika sulkeutunutta, siinä työskennellään yksin. Rautakaupassa saan olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja jokainen työpäivä on erilainen. Asiakaspalveluala motivoi ja innostaa”, hän sanoo.
Soviteltu työttömyysetuus
- Soviteltua työttömyysetuutta voi saada työtön työnhakija, joka tekee osa-aika- tai keikkatyötä, enintään 2 viikkoa kestävää kokoaikatyötä tai lomautuksen vuoksi lyhennettyä työpäivää tai joka saa tuloa sivutoimisena yrittäjänä. Etuutta voi saada myös silloin, jos aloittaa työttömänä yritystoiminnan. Oikeus soviteltuun etuuteen on neljän kuukauden ajan yritystoiminnan aloittamisesta, minkä jälkeen tutkitaan, onko toiminta pää- vai sivutoimista.
- Työttömyysetuuden suojaosa on raja, johon asti voi työskennellä ilman, että palkka vaikuttaa etuuden määrään. Suojaosan jälkeen jokainen palkaksi saatu euro vähentää työttömyysetuutta 50 sentillä.
- Suojaosa on 279 euroa, jos etuus maksetaan 4 viikon välein, tai 300 euroa, jos se maksetaan kuukauden välein. Kela määrittelee sovittelujakson niin, että se sopii yhteen palkanmaksurytmin kanssa.
- Koronan vuoksi suojaosaa on korotettu 1.6.–31.3.2021 väliseksi ajaksi. Suojaosa on 465 euroa, jos etuus maksetaan 4 viikon välein, tai 500 euroa, jos se maksetaan kuukauden välein.
- Koronan vuoksi poikkeuksellisesti myös yrittäjät ovat työmarkkinatuen piirissä 31.3.2021 saakka. Työmarkkinatukea voi saada, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt tai jos yrittäjätulo on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk. Lue lisää yrittäjän väliaikaisesta työttömyysturvasta.
- Työtunnit ja työpäivät ilmoitetaan Kelaan työttömyysajan ilmoituksella. Työssäolo ilmoitetaan silloinkin, kun palkkaa saa alle työttömyysturvan suojaosan. Palkkatuloja tai kuitteja ei tarvitse lähettää, vaan Kela saa tarvittavat tiedot tulorekisteristä.
Asiantuntijana juristi Antti Ristimäki, työttömyysturva- ja asumistukiryhmä, Kela
Mitä jäi mieleen?
Lue lisää Kelan sivuilta
Teksti Anne Ventelä
Kuvat Mikko Nikkinen
Videot Mikko Nikkinen